Tilaukset:
Mimmit 15 v. juhlalevy ”Tärkeää” ilmestyi 22.4.2022 eri digitaalisissa palveluissa sekä CD:nä. Levyn aikaisemmin singleinä julkaistut kappaleet ovat keränneet Youtubessa jo yli 3,5 miljoonaa katselukertaa. Tarttuvien ja hauskojen laulujen parissa pääsee tanssimaan, heiluttamaan peppua, oppimaan uusia asioita ja myös rauhoittumaan.
Kysyimme viime syksynä lapsilta mikä heille on tärkeää. Vastauksia tuli satoja! Levyn uudet laulut ovat syntyneet näiden vastausten innoittamina. Lapsille tärkeitä asioita oli mm. perhe, ystävät, eläimet, luonto, leikkiminen, se, että kaikilla on kaveri ja että saa olla oma itsensä. Ihania ja arvokkaita ajatuksia. Lapset ovat superfiksuja, empaattisia ja avarakatseisia. Meillä aikuisilla olisi paljon opittavaa lasten ajatuksista!
Lasten ja meidän kaikkien elämä on ollut aikamoisessa myllerryksessä reilut kaksi vuotta. Nämä myllerrykset kuuluvat myös tällä levyllä. Levyllä on mukana Mimmien megahitti koronasta kertova ”Muista pestä kädet”, joka on katsottu Youtubessa jo yli 2,5 miljoonaa kertaa. Ukrainan sota kuuluu levyn nimikappaleessa ”Tärkeää”, jossa toivotaan rauhaa.Molemmissa kappaleissa vierailee Akuliina.
Perhesambassa kerrotaan erilaisista perheistä. Perhesambassa tavataan niin yksinhuoltajia, sijaiskoteja kuin kahdessa perheessä asuvia lapsia, laulun sanoin erilaisia perheitä on yhtä monta kuin meitä! Lapsi pääsee kahden isänsä kanssa retkeilemään, bonusperheen tuomien uusien siskojen kanssa tanssitaan diskoa ja adoptiolapsi oppii uutta kieltä perheensä kanssa. Toivottavasti jokainen lapsi löytää oman perheensä laulusta.
”Oon ihana”- laulu on tehty yhteistyössä Väestöliiton asiantuntijoiden kanssa. Laulussa lauletaan siitä miten jokainen meistä on kaunis ja arvokas. Samalla opitaan myös tärkeitä turvataitoja ja kehotunnekasvatusta. Videon ohessa julkaistaan yhdessä Väestöliiton kanssa tuotettu oppimateriaalipaketti.
Mimmit rakastavat luontoa ja eläimiä ja erityisesti valaita. ”Valasvaari”- laulussa tavataan maailman suurin nisäkäs sinivalas. Koralliriutat ovat merten ekosysteemin kannalta elintärkeitä. ”Maapallo hukkuu roskaan”- laulussa opitaan kiertotaloutta ja muistutaan siitä, että se riittää kun jokainen tekee oman parhaansa luonnon puolesta.
On myös tärkeää muistaa pestä hampaat ja vieläpä kaksi kertaa päivässä! Siinä auttaa ”Muista pestä hampaat” – laulu ja superhauska MC Sylki. ”Sata miljardia”- laulussa tavataan kehomme supersankarit valkosolut! Mimmit ovat euroviisufaneja ja Euroviisujen peruuntuminen 2020 kirjoitti idean tehdä oma euroviisu! Laulun videossa tavataan Euroviisuista tuttuja artisteja valkosoluina.
”Musiikki” – laulussa vierailee loistava koransoittoja Cheick Cissokho. Laulun sanoitus perustuu lasten ajatuksiin musiikista.
Levyllä soittaa iso joukko Suomen ykkösrivin muusikoita ja levyllä kuullaan reilusti yli 20 eri akustista instrumenttia kuten afrikkalaista koraa, erilaisia kieli-, vaski- ja jousisoittimia.
Levyn on tuottanut Mimmien luottotuottaja ja mm. Kaihon Karavaani- yhtyeestä tunnettu Sampo Haapaniemi. Laulujen sovitukset: Antti Halmetoja, Anssi Salminen, Juha Kujanpää, Tuomas Logrèn, Jukka Kyllönen ja Sampo Haapaniemi.